Hautausmaalla vallitsi rauhaisa ilmapiiri. Aurinko paistoi lempeästi, puiden lehdet havisivat hiljaa tuulessa ja ihmiset kokoontuivat haudan äärelle vakavina. Omaiset itkivät hiljaa, naapurit seisoivat syrjässä ja pappi lausui rukouksia vakavalla äänellä. Kaikki näytti etenevän kuten aina – kunnes maa itse keskeytti seremonian.
Hetki, joka muutti kaiken
Juuri kun pieni arkku oli laskettu kuopan reunalle, maa sen alla alkoi väristä. Yhtäkkiä mullasta nousi esiin käärmeitä. Niitä oli kymmeniä: mustia, harmaita, kiiltäviä ja paksuja. Ne liukuivat pitkin reunoja, sihisten ja nostellen päätään, ja osa kiipesi suoraan arkun päälle, kuin haluten estää sen laskemisen pohjalle.
Kauhu valtasi väkijoukon. Naiset kiljuivat ja vetäytyivät taaksepäin, miehet yrittivät häätää otuksia lapiolla, mutta turhaan. Tilanne muuttui vielä synkemmäksi, kun maasta alkoi ilmaantua mustia skorpioneja. Ne liikuivat hitaasti mutta päättäväisesti, ja niiden koukkupäiset hännät värähtelivät uhkaavasti.
Kauhistunut seurakunta
Pappi vaikeni kesken rukouksen, puristaen ristiä vapisevin käsin. Ihmiset kuiskivat toisilleen: «Tämä on varoitus!», «Lapsen sielu ei lepää rauhassa!» Tunnelma muuttui painostavaksi, aivan kuin näkymätön voima olisi hallinnut koko tilannetta.
Se, mikä piti olla tavallinen hyvästijättö, sai muodon, joka muistutti enemmän kirottua rituaalia kuin hautajaisia.
Selitys varjojen takaa
Yksi miehistä uskalsi lopulta tutkia, mistä kaikki johtui. Hän huomasi, että haudan alle oli osunut vanha maanalainen kolo, eräänlainen luola, jossa käärmeet ja skorpionit olivat pesineet. Kaivaminen oli rikkonut niiden turvapaikan ja pakottanut ne esiin.
Mutta ajoitus oli niin karmiva, että harva halusi uskoa sattumaan. Se, että eläimet nousivat esiin juuri silloin, kun arkku kosketti kuopan pohjaa, teki tilanteesta yliluonnollisen tuntuisen.
Jälkimainingit
Hautajaiset keskeytettiin. Kukaan ei halunnut jatkaa, eikä kukaan uskaltanut palata haudalle ennen iltaa. Kylässä alkoi kiertää huhuja kirouksesta, enteistä ja levottomasta hengestä. Jopa ne, jotka uskoivat järkisyihin, myönsivät, että näky oli ollut liian järkyttävä unohtaa.
Tarinasta tuli legenda, jota kerrotaan edelleen. Hautausmaata aletaan välttää, ja monet sanovat, että siellä vallitsee vieläkin sama levoton energia. Vaikka aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta, harva uskaltaa enää kävellä sen porttien läpi.